Sommittelulla (kompositio) tarkoitetaan teoksen kokonaisrakennetta. Sommittelulla ryhmitellään teoksen kuvalliset elementit - värit ja muodot haluttuun asetelmaan. Hyvän sommittelun tarkoitus on järjestää kuvan eri osat yhtenäiseksi, kiinnostavaksi tai tarkoituksenmukaiseksi kokonaisuudeksi.
Sommittelu on esteettisesti miellyttävä, kun sen osat luovat tasapainoisen ja harmoonisen vaikutelman. Harmonia on saavutettu jos sommitelma vaikuttaa vakaalta, eikä synny tarvetta lisätä tai poistaa mitään. Sommittelun tahallinen tai tarkoituksellinen rikkominen voi toimia myös hyvänä tehokeinona teoksessa.
Sommittelun avuksi on luotu sommittelumalleja kuten kontraposto ja kultainen leikkaus. Myöskin sommittelun opettamista varten on laadittu erilaisia sommitteluoppeja. Sommittelusta kolmiulotteisilla elementeillä esimerkiksi kuvanveistossa tai arkkitehtuurissa käytetään sanaa plastinen sommittelu.
Sommittelu on yksi graafisen suunnittelun peruspalikka joka on hallittava hyvin. Se on kuvan tekemisen kannalta välttämätön taito.
Kuvalliset perustekijät
1. Piste
Harmoninen sommitelma voi syntyä jo yhdestä ainoasta pisteestä, koska se rinnastetaan ympäröivään tilaan. Piste voi olla sommitelman itsenäinen osa, mutta vasta kahden elementin välinen jännite synnyttää tilan ja liikkeen vaikutelman. Erikokoiset, yksittäiset piirteet antavat syvyysvaikutelman.
2. Viiva
Viiva on kahden pinnan leikkauskuvio tai liikkuvan pisteen ura.
2.1. Vaakasuora viiva
Yksinkertaisin suora viiva on horisontaalinen eli vaakasuora viiva. Sen peruspiirteitä ovat kylmyys, laakeus ja litteys, rauhallisuus sekä pysyvyys. Tasapaino liitetään myös vaakaviivaan.
2.2. Vertikaali
Vaakasuoralle viivalle päinvastainen on vertikaalinen eli pystysuora viiva. Se koetaan korkeaksi, nousevaksi ja juhlalliseksi, lämpimäksi sekä liikkuvaksi.
2.3. Diagonaali
Kolmas suorien viivojen perustyyppi on diagonaalinen eli lävistäjän suuntainen vino viiva. Sillä on taipumus dramaattisuuteen, vilkkauteen ja toimintaan. Suorien viivojen vastakohta on käyrä viiva, joka voi olla dynaaminen ja vaihteleva.
2.4. Muut ominaisuudet
Viivaan voi myös sisältyä eri liikkeitä: nouseva, laskeva, kiertävä, lähestyvä, pakeneva, hidastuva ja nopeutuva. Kaareva viiva on pehmeä. Viivan ilmaisukeinoja ovat: viivan suunta, tiheys, sijainti, muoto, tummuus, paksuus, määrä, katkot, rytmi ja vauhti.
3. Pinta
Peruspinnalla tarkoitetaan sitä tasaista pintaa, jolle työ suoritetaan. Peruspinnan muoto eli sivujen suhde määrää pinnan luonteen. Kun pystysuorat sivut ovat selvästi vaakasuoria pitemmät, on peruspinta luonteeltaan kuuma tai aktiivinen ja vastaavasti vaakasuorien sivujen ollessa pitemmät on peruspinta luonteeltaan kylmä tai rauhallinen. Tasapainoisin ja neutraalein peruspinta on neliö.
Peruspinnan eri osilla on eri huomioarvo. Mikäli peruspinta jaetaan neljään osaan, oikealla ylhäällä on suurin huomioarvo, toiseksi suurin ylhäällä vasemmalla, sen jälkeen alaoikealla ja vähäisin alavasemmalla. Merkittäviä tekijöitä ovat peruspinnan lävistäjät, joilla on todettu olevan tiettyä liikevoimaa. Sommittelussa huomio voidaan siirtää pois kulmista jättämällä ne aiheellisesti köyhemmiksi, jolloin esimerkiksi viivojen avulla katse voidaan kuljettaa kuvapinnan tärkeimpiin osiin. Pinnan yläosa on kevyt ja alaosa on raskas. Vasempaan reunaan liitetään keveys, oikea on taas raskas ja aktiivinen. Keskikohta on rauhallinen.
4. Volyymi
Volyymilla tarkoitetaan tilavuutta, kolmiulotteisuutta, kappaletta tai massaa. Sillä on kolme ulottuvuutta: pituus, korkeus, ja syvyys.
5. Rytmi
Visuaalinen rytmi on samankaltaisten asioiden kuten viivojen, muotojen, värien ja valöörien toistamista säännöllistä toistamista. Se on kuvapintaa koossapitävä voima, joka yhdistää sommitelman eri osat toisiinsa.
Kun toistuminen tapahtuu säännöllisesti puhumme sidotusta rytmistä. Vapaassa rytmissä toistuminen tapahtuu epäsäännöllisesti. Mekaaninen rytmi on koneen jättämä jälki tai sellaisen tarkka jäljittely. Staattiset tekijät luovat järjestystä ja tasapainoa, dynaamista toimintaa, jännitystä ja vaihtelua.
6. Tasapaino
Sommittelun tasapaino toteutuu silloin, kun se koetaan vakaaksi. Tasapainotila voi olla joko staattinen eli paikallaan pysyvä tai dynaaminen eli jännitteinen. Symmetria luo staattisuutta tasapainoa, joka pysäyttää ja pakottaa paikoilleen. Sidottu rytmi, staattinen tasapaino ja symmetria ovat sukulaisia keskenään, samoin vapaa rytmi, dynaamisuus ja jännitteisyys. Tasapainoton sommitelma on disharmoninen. Se tuntuu epävakaalta ja syntyy tarve muuttaa jotain.
7. Jännite ja dynamiikka
Vastakohdat luovat jännitystä. Se on keino saada kuvapintaan tapahtumaa ja eloa. Jännitteetön tasapaino on helppo ja turvallinen, mutta vaikuttaa aikaa myöten yksitoikkoiselta. Jännite siis syntyy rinnastamalla vastakohtia, ja tapahtumat syntyvät jännitteistä.
Kuvapinta alkaa elää vasta silloin, kun sen osien välillä vallitsee vastakkaisia voimavarauksia. Jännite syntyy vastakohtien eri kontrastien rinnastuksesta ja vuorovaikutuksesta. Sommittelussa vastakohtapareja voivat olla esimerkiksi: yksi-monta, pieni-suuri, kevyt-raskas, vaalea-tumma, lepo-liike, avoin-suljettu. Kuvapinnan saa dynaamiseksi näiden vastakohtien avulla. Kun sijoittelua tehdään reunaan, se on voimakkaampi. Yksinäinen muoto on vahvempi kuin ryhmä.
8. Kuvalliset muuntujat
8.1. Muodon koko
Muodon koko koetaan suhteessa ympäröiviin kuvioihin.
8.2. Muodon muoto
Muoto voi olla terävä, kulmikas tai pyöreä ja se on silmin havaittava tai käsin kosketeltava. Muoto voidaan esittää pinnassa kaksiulotteisena tai kolmiulotteisena tilassa.
8.3. Muotojen sijoittelu
Muodot voivat olla pinnassa vaaka- tai pystysuorassa, vinossa tai kaltevassa asennossa. Niiden sijainti on suhteessa ympäröiviin muotoihin esim. yläpuolella, alapuolella, vieressä ja takana. Muodot voivat olla myös ristikkäin, vinosti tai yhdensuuntaisesti toistensa kanssa. Kuvapinnassa ne voivat olla keskellä ja reunoilla.
8.4. Muotojen suunta
Muoto voi sijaita pinnassa niin, että sillä on selvä liikesuunta. Liikerata saattaa suuntautua ylös, alas, vasemmalle, oikealle, vinosti, tai kiertää ympyrää tai spiraalia.
8.5. Muotojen lukumäärä
Kun muotoja on vain muutamia, on niiden sijoittaminen pintaan tai tilaan sommittelun kannalta ratkaisevaa. Kun muotoja on runsaasti, täytyy niitä ryhmitellä, jotta syntyisi jäsennelty kokonaisuus.
8.6. Välimatka muotojen välillä
Muoto voidaan ryhmitellä joko tasaisin tai vaihtelevin välein. Lähekkäin ovat osaset muodostavat kokonaisvaltaisia hahmoja.
8.7. Muotojen tiheys
Tiheys määräytyy osasten paljoudesta kuvapinnassa tai tilassa. Painavassa, voimakkaammassa muodossa osaset ovat tiheämmässä kuin kevyessä muodossa.
9. Väri ja muut sommittelutekijät
Yllämainittujen elementtien lisäksi värit ja valöörit vaikuttavat sommitelmaan. Eri väreillä on eri ominaisuuksia ja niillä saa aikaan erilaisia tilavaikutelmia. Punainen tuntuu olevan lähellä ja sininen taas kaukana. Valkoinen ja keltainen antaa tilaa ja musta taas supistaa sitä. Värien sävyt, valöörit, kylläisyydet ja kontrastit vaikuttavat siihen, miltä sommitelma näyttää.
Jos kuvassa on henkilö, hänen kulkusuuntansa tai katseen suunta on tärkeä sommittelutekijä.
Kolmanneksen sääntö
Kolmanneksen sääntö on kuvataiteilijoiden, kuten valokuvaajien, taidemaalareiden ja graafikoiden käyttämä yksinkertainen sommitteluohje. Kuva jaetaan yhdeksään yhtä suureen osaan pysty- ja vaakasuunnassa. Viivojen neljälle risteyskohdalle voidaan asettaa kuvan sommittelun kannalta tärkeitä tapahtumia. Näin voidaan saada kuvaan enemmän jännitettä, voimaa ja mielenkiintoa kuin sommittelukohtien asettamisella keskelle kuvaa.
Kultainen leikkaus
Kultainen leikkaus on vanha sommittelusääntö, jota sovelletaan kaikessa kuvailmaisussa. Kultainen leikkaus eli kultainen suhde saadaan, kun jana jaetaan kahteen osaan niin, että lyhyemmän osan suhde pidempään osaan on sama kuin pidemmän osan suhde koko janaan; suhde on pitemmän ja lyhemmän jako-osan pituuksien suhde.
Kontraposto
Kontraposto on antiikin kuvanveiston sommittelusääntö. Ihmishahmon asento noudattaa rytmisen vastakkaisuuden periaatetta esimerkiksi siten, että kaksi ruumiinosaa kiertyy vastakkaisiin suuntiin. Vartalon paino on tällöin toisen jalan varassa. Tämä antaa hahmolle rennomman ja vähemmän jäykän ulkonäön. Kontraposto voi myös ilmaista jännitystä, kun hahmo on siirtymäisillään lepotilasta kävelyyn tai juoksuun.
Kirjallisuutta
– Kandinsky, Wassily, Taiteen henkisestä sisällöstä (suomentanut Marjut Kumela), Taide 1988.
– Klee, Paul, Pedagoginen luonnoskirja ; Modernista taiteesta (suomennos Bjarne Lindroos ja Kimmo Pasanen), Taide, Kuvataideakatemia 1997.
– Kleemola, Irja, Vanhala, Liisa, Värioppi ja sommittelu, Kansalais- ja työväenopistojen liitto. KTOL 1984.
– Piri, Sini, Omaehtoiseen kuvataiteen tekemiseen, Demokraattinen sivistysliitto. Helsinki 1994.
– Pusa, Unto, Plastillinen sommittelu, Otakustantamo 1974, 1995.