Työ tekijäänsä etsii ja ammattilaisille on aina kysyntää. Täältä löydät reaaliajassa päivittyviä tietoja avoimista työpaikoista, jotka on suunnattu graafisille suunnittelijoille tai alaa läheltä liippaaville osaajille. Työpaikkoja kannattaa aina myös kysellä suoraan toimistoista ja yrityksistä, sillä monet avoimet paikat saattavat olla hiljaisessa haussa tai tarpeita uuden ihmisen palkkaamiseen voi ilmaantua yllättäenkin.
Yksi erittäin hyvä palvelu työpaikkojen hakuun, itsensä esiintuomiseen ja verkottumiseen on LinkedIn. Siellä voit helposti rakentaa itsellesi sivun, jossa voit kertoa osaamisestasi, edellisistä työpaikoista, työtehtävistäsi, muista projekteistasi ja kiinnostuksen kohteistasi. Jos et ole jo kirjatunut palveluun niin suosittelen lämpimästi tekemään sen.
Graafisilla suunnittelijoilla työnhaussa tärkeimpänä asiana voidaan pitää portfoliota eli jo tehtyjä työnäytteitä. Niiden avulla pystyy päättelemään paljon tekijän tasosta ja osaamisesta. Muita tärkeitä asioita ovat halu oppia uutta ja kehittyä omassa työssään. Nykypäivänä myös digitaalisten kanavien ja medioiden tunteminen on tärkeässä roolissa. Myös muita vaatimuksia toki löytyy, mutta ne määräytyvät enemmän haettavan työnkuvan mukaan. Onnea työpaikan etsintään!
Facebook – Työpaikat graafisen alan ammattilaisille – pääkaupunkiseutu:
» www.facebook.com/tyopaikat.graafinenala.paakaupunkiseutu
Katso myös:
» duunitori.fi/tyopaikat/suomi/graafinen%20suunnittelija/
» tyopaikat.oikotie.fi/haku?jq=Graafinen+suunnittelija/
» www.monster.fi/tyopaikat/q-graafinen-suunnittelija-tyopaikat.aspx